Kuka on kirkkauden kuningas? Tiellä ken vaeltaa? 

Olemme tulleet kirkkoon häntä kohtaamaan, kuka tapansa mukaan, kuka mistäkin syystä. Meillä on kullakin jonkinlainen kokemus tai käsitys siitä, millainen hän on. Tämän päivän raamatunteksteistäkin hänet löydämme:
 
Jesaja kehotti aikanaan tytär Siionia eli Jerusalemin kaupunkia ja kehottaa tänään meitä katsomaan, kuinka Pelastajamme saapuu, johdattaa omiaan ja kutsuu meitä suloisilla nimillä Pyhä kansa, Herran lunastamat, Kaivattu kaupunki ja Kaupunki jota ei hylätä. Näistä sanoista itsensä tunnistavat niin juutalaiset, muslimit kuin kristitytkin.
 
Paavali muistuttaa, että Rooman kaupungin ensimmäiset kristityt tiesivät ja että me tiedämme, mikä hetki on käsillä, pelastus on nimittäin meitä joka hetki lähempänä kuin ennen. Meidän päällemme on kasteessa puettu Herra Jeesus Kristus. Siihen saamme joka päivä palata, kasteen armoon. Saamme riisua itsekkyyttämme ja oma itseämme ja pukea päällemme Jeesuksen Kristuksen.
 
Matteus kertoo tytär Siionille eli Jerusalemille ja meille, kuinka Kuninkaamme tulee luoksemme lempeänä, yhtä aikaa vaatimattomana, työjuhdalla ratsastaen ja kunnioitettuna kuninkaana, odotetulle messiaalle tarkoitetulla tervehdyksellä tervehdittynä.
 
 
Lempeän Kuninkaan edessä meidän on hyvä olla täällä kirkossa, hyvä hiljentyä tutkimaan itseämme rukouksessa, virrenveisuussa, Raamatun sanan äärellä ja ehtoollispöydässä. Täällä on hyvä hiljentyä yhdessä toisten kanssa ja hyvä jakaa kuulumisia kirkkokahvilla.
 
Ja täältä hyvä on lähteä taas tavalliseen arkiseen elämään, sillä lempeä Kuninkaamme tulee sinnekin.
 
 
Joillakin meistä on taipumusta ja kutsumus tehdä jotakin asian eteen, ja siihen meitä myös kehotetaan: lähtemään, menemään ulos porteista, valmistamaan tietä kansalle, tasoittamaan ja raivaamaan, kohottamaan lippu merkiksi muille. Sanalla sanoen meidät on lähetetty julistamaan evankeliumia sanoin ja teoin. Haluamme herätä ja hylätä pimeyden teot, elää nuhteettomasti, riitelemättä ja riehumatta. Haluamme tehdä hyvää monin eri tavoin. Kehumme toisiamme, annamme hyvää palautetta. Hyvän tekemisestä ja sanomisesta tulee hyvä mieli kummallekin osapuolelle, parhaimmillaan.
 
Monet meistä haluavat ”tehdä joulun”, tuottaa juuri jouluna iloa toisille ja luoda oikean tunnelman. Ahkeroimme niin kuin olemme tottuneet ja niin kuin meitä on pienestä pitäen opetettu. Hyvä niin.
 
 
Meille neuvotaan myös toinen tie, Marian tie, hiljaisuuden tie, äsken kuvaamani Martan tien rinnalle. Ehkä se luontuu joillekin paremmin kuin toisille, tai ehkä kullekin tulee jossain vaiheessa oikea aika sille. Kuulkaamme siis myös Marian korvin päivän tekstejä. Eikö meitä varoitetakin haluamasta ja tietämästä varmasti ja itse? Ainakin meitä varoitetaan antamasta haluillemme valtaa, ja sen sijaan pukemaan yllemme Herra Jeesus Kristus yhä uudestaan, luopumaan omastamme.
 
Asiat voivat nimittäin olla toisinkin kuin luulemme. Jumala itse on enemmän kuin kukaan voi käsittää. Hänen lähellään monet asiat ovat hyvinkin usein muuta kuin kuvittelimme. Kun luulemme kaiken elämässämme olevan hyvin, ylpistymme helposti ja lankeamme väärään itsevarmuuteen. Kun luulemme kaiken olevan huonosti ja menetettyä, hän saattaakin nostaa meidät uuteen elämään. Kuka olisi osannut esimerkiksi arvata, että hän lähettää hakemaan aasin ratsukseen, ja käskee vain ottaa sen, lupaa kysymättä, ja neuvoo selittämään vasta, jos joku kysyy? Kyselemättä opetuslapset tekevät sen, mihin Herra heitä kehottaa, ottavat vastaan sen tehtävän, mikä eteen tulee.
 
 
Huomisesta jouluaattoon asti elämme pienen paaston eli adventtipaaston aikaa. Näin kirkkovuosi tarjoaa meille mahdollisuuden kulkea hetken Marian tietä ja riisua elämästämme turhaa touhuamista ja itsekorostusta pois. Tärkeää ei ole vain toisten hyväksi tekeminen, tärkeää on myös kääntyä välillä sisäänpäin ja raivata omassa sydämessä pois esteitä Jumalan läsnäololle ja rakkaudelle.
 
Mitä jos kulkisi hetken matkaa yksin eikä aina yhdessä muiden kanssa? Mitä jos olisi kerran päivässä muutaman minuutin hiljaa tekemättä ja ajattelematta mitään? Eero Heino antaa Kirkon kyökissä –blogissa tähän käytännöllisiä neuvoja, hän puhuu aikataskusta ja seikkailusta omaan sisimpään nojatuolissa istuen.
 
Mitä jos unohtaisi ajatella, mitä muut minusta ja minun tekemisistäni ajattelevat, ja katsoisi, mitä mieleen hiljaiseen ja tyhjään syntyykään? Mitä jos laittaisi perinteisten joulunalustöiden listan mielestänsä sivuun ja miettisi yhdessä läheistensä kanssa, mikä joulun vietossa on juuri meille tärkeää ja mitä luonnostamme, mielellämme sen eteen tekisimme? Mikä on minun elämässäni totta ja mikä vain kulissia?
 
Hoosianna tarkoittaa Herra auta. Se on samaan aikaan avunpyyntö ja riemuhuuto. Meidän ei tarvitse jäädä yksin. Me olemme yhtä aikaa syntisiä ja vanhurskaita, kelvottomia ja kelpaavia Jumalan edessä. Me elämme yhtä aikaa yksin, itse itsestämme vastuullisina, ja yhdessä toisten kanssa, toistemme taakkoja kantaen, vuoroin apua pyytäen ja vuoroin sitä antaen. Saamme välillä touhuta ja välillä olla hiljaa. Kunnian kuningas kunnioittaa erilaisia ominaislaatujamme. Saamme opetella kunnioittamaan erilaisia ihmisiä ja heidän erilasia tapojaan olla ja elää. Saamme yhdessä ja yksin huutaa Jumalallemme ja toisillemmekin avunpyynnön ja ylistyksen sanoja.
 
Hoosianna…

Merja Auer 29.11.09 Kaarinan kirkossa