Ensi sunnuntaina kerrotaan syntymästään saakka sokeasta miehestä, jonka Jeesus parantaa näkeväksi. Tavatessaan miehen Jeesus kysyy, uskooko mies Ihmisen Poikaan. ”Kuka hän on?” mies kysyy vaikka katsoo suoraan Häneen. ”Sano, jotta voisin uskoa”, mies jatkaa. Hän haluaa uskoa.  Hän katsoo, muttei näe. Jeesus sanoo: ”Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi”. Miehen hengelliset silmät avautuvat: ”Minä uskon”.

Me tarvitsemme jatkuvasti Parantajaa.

Kamppailemme usein sen kanssa, että se, mitä emme toivoneet ja suunnitelleet, tapahtuu. Maailmassa ja itsessämme kohtaamme jatkuvasti selittämätöntä pahuutta. Epäuskon halla hyytää, sumentunut katseemme kääntyy kohti omia tuntemuksiamme, oman sisimpämme pimeyttä ja epävarmuutta.

Saamme suunnata katseemme kohti Jeesusta. Saamme kääntyä rukouksessa Hänen puoleensa, jotta Hän auttaisi meitä näkemään, ei vain katsomaan. Omin voimin ei tarvitse mennä eteenpäin. Uskon silmin näemme yli tämän maailman todellisuuden. Tajuamme, että vaikka ulkoiset olosuhteet eivät muuttuisikaan, Jumala ohjaa meitä ja tätä maailmaa. Omasta ymmärryksestämme riippumatta kaikella on merkitys, jonka Jumala itse on antanut. Siihen saamme luottaa, siinä uskossa saamme levätä ja tuntea iloa ja rauhaa.

Teologiharjoittelija Kirsi Huoponen saarnaa Kaarinan kirkossa 28.9. klo 10.