Edellä olevaan lauseeseen on ladattu niin paljon sisältöä, että sen edessä on pakko nostaa kädet pystyyn ja todeta, että ei onnistu. Jos olet eri mieltä kanssani, niin mieti ihan tosissasi oletko onnistunut. Kysymys on anteeksiantamisesta. 

Voihan siinä onnistua kerran ehkä useamminkin, kun kauempaa asioita katselee. Mutta mitä lähemmäksi oman sisimmän tärkeitä asioita pahuus ja herjaus osuvat tai mitä lähempänä itselleen rakkaita ihmisiä tai asioita ne koskettavat, sitä helpommin anteeksiantaminen jää hurskaaksi teoriaksi ja oikeutus oikeassa olemiseen tunkee esille.

Miksi on näin? Anteeksiantamisessa on kyse luopumisesta omista oikeuksistaan, jos ei aina todellisista, niin ainakin oletetuista. Siksi se niin usein, ei vain kosketa, vaan myös tekee kipeää. Anteeksiantaminen ottaa pois oikeuden hallita toista ihmistä. Se pistää meidät samalle viivalle, kun tajuamme, että tuon minäkin olisin voinut tehdä.

Anteeksiantamisen kipuun liittyy kuitenkin jotakin enemmän, nimittäin vapaus. Todellinen vapaus ei ole asioiden tai ihmisten hallitsemista ja omistamista, vaan kykyä luopua omista vaatimuksistaan. Siinä on sekä kipu että vapaus, sillä anteeksiantaminen luo uutta ja uusi syntyy kivun kautta.

Pastori Eero Heino saarnaa ensi sunnuntaina sadonkorjuun kiitosjumalanpalveluksessa Kuusiston kirkossa klo 12.