Olemme vielä järkyttyneitä ja hämmentyneitä Kauhajoen tapahtumista. Juurihan oli Jokelan vastaavat tapahtumat, juuri tsunami…niin paljon inhimillistä tuskaa ja kärsimystä, niin paljon selittämätöntä. Yhä uudelleen ja uudelleen joudumme kohtaamaan todellisuuden sellaisena, jollaisena emme sitä halunneet, jollaisena emme sitä suunnitelleet. Vaikka kuinka yritämme nähdä tapahtumien taakse, selittää luonnonkatastrofeja luonnon omilla mekanismeilla, rikollisten toimintaa psykologialla, jäämme aina perimmäisen kysymyksen äärelle vailla vastausta: miksi tapahtuu pahaa, miksi suostumme tavalla tai toisella olemaan pahan välikappaleita? Vaikka kaikki emme ole syyllisiä kaikkiin tekoihin, olemme kaikki vastuussa.

Sama ahdistava todellisuus ja samat ahdistavat kysymykset ovat olleet ihmisten huulilla vuosituhansia. Miksi Jumala salli Saatanan kiusata Jobia niin karmealla tavalla, että vei häneltä ensin rakkaat läheiset ja omaisuuden turvan, sitten lopulta hänen omankin terveytensä? Kuinka monet ovatkaan jakaneet Jobin kaltaisen kohtalon: 1990-luvun alun talouslama vei monet pienyrittäjät tuhoon ja ahdinkoon, nyt miettii moni globalisaation myllerryksessä työpaikkansa menettänyt kohtaloaan soppajonossa.

Tämän sunnuntain teema on usko ja epäusko, evankeliumiteksti puhuu näkemisestä, näkemisestä konkreettisesti mutta myös uskona, sen todellisuuden näkemisenä, joka ei näy. Näkemiseen me tarvitsemme Parantajaa. Emmekö nähneet koulukiusattuja, ahdistuneita lähimmäisiämme mielenterveyspalvelujen jonossa, nuorten kapinaa ja pelkoa, joka purkautuu vihana? Entä oma kärsimyksemme – peitämmekö sen omilta silmiltämme, turrutamme viihteellä tai päihteillä, kun emme uskalla huutaa Jumalalle tuskaamme itsemme, läheistemme ja maailman puolesta. Katsommeko, mutta emme näe?

Meillä ei ole vastauksia kärsimyksen ja pahan ongelmaan, mutta kärsivien ääntä on kuunneltava.  Kaikki emme ole syyllisiä kaikkeen, mutta kaikki olemme vastuussa. Kärsimystensä keskellä muinainen Israel uskoi, että Jumalan toimintatapoja on katsottava niiden lopputuloksen perusteella. Ahjon poltteessa on uskottava, että savea poltetaan käyttöä varten, astia ei ole vielä valmis.  

Jaksaako siihen uskoa, kun elämä satuttaa? Miten nähdä hyvän ja armeliaan Jumalan kasvot? Jaksaako ihminen uskoa, jaksaako luottaa Jumalan hyvyyteen vai tuleeko epäusko päälle kuin hallayö, kylmänä ja pimeänä. Mieleen saattaa hiipiä taas Job ja hänen ystävänsä, jotka yrittivät kaivaa Jobilta tunnustusta synneistä, joita hän olisi tehnyt: syyn ja seurauksen lakihan selittäisi armottoman kohtalon, paha olisi Jumalan rangaistusta. Job ei luovuta, vaan vaatii Jumalalta vastausta. Sen Jumalamme kestää, sitä hän haluaa, että puhumme hänelle, huudamme hänelle. Hän on elävä Jumala, ei eloton epäjumala. Se, mikä on elävää, reagoi ja tuntee. Ihmisen huuto ei kaiu kuuroille korville.

Lukemamme evankeliumitekstin kertoma tapaus on hämmästyttävä, koska siinä on kyse oikeataan kahdesta ihmeestä. On kyllin ihmeellistä, että syntymästään saakka sokea saa näkönsä, mutta ihmeellistä on sekin, että mies saa myös hengellisen näkökykynsä. Ensin hän katsoo, sitten näkee. Kun Jeesus kysyy tältä, uskooko hän Ihmisen Poikaan, mies katsoo Jeesukseen mutta näkee vain miehen. Jeesus vastaa: "Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi". Tässä on meidänkin lohdutuksemme: Hän on tässä, täällä, tänään. Hän ei ole jossakin valovuosien päässä, vaan tässä, meidän Jumalamme. Profeetta Jesaja kirjoittaa, kuinka Jumala itse tulee ja silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurot kuulevat (Jes 35:5). Profetia toteutui tuossa tapauksessa, mutta myös meissä: kun kuulemme sanan, synnyttää Pyhä Henki meissä uskon, alamme kuulla ja nähdä. "Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman" lauletaan tutussa virressä 600. Ulkoiset olosuhteet ovat mitä ovat, yksi pysyy; Jeesus Kristus.

Mitä evankeliumitekstin mies vastaa Jeesukselle? Hän ei puhukaan enää näkemisestään, vaan todistaa uskostaan ja sanoo: "Minä uskon". 

Kirsi Huoponen, teologiharjoittelija

Joh. 9: 24–38

Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin kuultavaksi. Fariseukset sanoivat hänelle: »Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies on syntinen.» Mies vastasi: »Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen.» He kyselivät: »Mitä hän sinulle teki? Millä tavoin hän avasi silmäsi?» Mies vastasi: »Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet. Miksi te taas tahdotte sen kuulla? Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?» He vastasivat hänelle pilkallisesti: »Sinä hänen opetuslapsensa olet, me olemme Mooseksen opetuslapsia. Me tiedämme, että Jumala puhui Moosekselle, mutta mistä tuo mies on peräisin, sitä emme tiedä.» »Merkillistä», mies vastasi, »että te ette tiedä, mistä hän on - ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti. Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen.» Silloin fariseukset sanoivat: »Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies - ja sinä rupeat opettamaan meitä!» He ajoivat miehen ulos.
    Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos, ja tavatessaan tämän hän kysyi: »Uskotko Ihmisen Poikaan?» »Herra, kuka hän on?» mies kysyi. »Sano, jotta voisin uskoa.» Jeesus sanoi: »Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi.» »Minä uskon, Herra», mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä.