”Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylvö eikä korjuu, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö.” 1. Moos. 8: 13-22

Näin kerrotaan Jumalan ajatelleen vedenpaisumuksen jälkeen. Tuntiessaan uhrisavun nenässään hän päättää, ettei koskaan enää kiroa maata ihmisen tähden, vaikka ihmisen ajatukset ja teot ovat pahat nuoruudesta saakka.

Nyt uuden vuoden kynnyksellä meidän on helppo nähdä ihmisen pahat ajatukset ja teot. Tärkeää näyttää olevan vain se että itsellä on asiat hyvin: rahaa, ystäviä tai viihdykettä, kunkin tarpeiden mukaan, mahdollisimman paljon. Tärkeää se onkin, että niitä on, kohtuullisesti. Vaikka se on hyvin tärkeää, siihen ei silti pitäisi pysähtyä.

Oma hyvä olo on kuin kesä, joka ruokkii koko vuodeksi lämmöllään ja keveydellään. Siihen ei voi jäädä ikuisesti. Tulee myös talvi, jonkinmoinen, vilu ja tieto siitä, että monet muut voivat huonosti. Sen ei tarvitse masentaa meitä, sillä ilon ja synkkyyden vaihdellessa turvanamme pysyy Jumalan nimi muita tärkeämpänä.

Minä olen tärkeä, mutten tärkein, etkä sinä liioin. Kumpikin voimme saada kaikenlaisen pahuutemme anteeksi ja aloittaa taas alusta pienin askelin, pienin teoin.

Kappalainen Merja Auer saarnaa uudenvuodenpäivänä klo 10 Kaarinan kirkossa.