Johanneksen evankeliumin teksti ei kerro meille, miksi Jeesusta piti odottaa, mutta opetuslapset lähtivät veneellä ilman häntä, kun ilta alkoi pimetä. He tottelivat häntä. Kello oli jokseenkin ilta kuuden jälkeen. Kun opetuslapset olivat soutaneet järvellä viitisen kilometriä yhdeksässä tunnissa, he pelästyivät, kun näkivät Jeesuksen kävelevän veden päällä. Jeesus tyynnytti opetuslasten mielet ilmoittamalla, kuka hän oli ja sanomalla ”Älkää pelätkö”.

Veneen nopeaa rantautumista on myös pidetty ihmeenä. Jeesus kuljetti veneen nopeammin rantaan kuin kova tuuli. Evankelista Johannes selitti nämä ihmeet Jeesuksen tunnusteoiksi, jotka paljastavat Jeesuksen persoonan salaisuuden.  Jeesus on Jumala ja myös luonto on hänen vallassaan. Ylösnoustuaan Jeesus sanoi: ”Älkää pelätkö”. Lähetyskäskyssä Jeesus sanoo: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä”.

Tärkeää oli, että opetuslapset Jeesuksen kohtaamisen kautta oppivat enemmän tuntemaan sitä, kuka Jeesus oikein oli, että hän oli todella Jumalan Poika. Kävi selville, että vahva usko ei ole opetuslapseuden edellytys. Se, mitä heikoilta edellytettiin, oli Jeesuksen seuraaminen ja uskominen Hänen voimaansa.

Kiitämme Sinua Herra Jeesus Kristus siitä, että mekin saamme katsoa uskon peiliin, josta emme näe itseämme vaan näemme Sinut. Auta meitä pääsemään ulos omasta ahtaasta maailmastamme. Sinä olet voima heikkoudessamme, juuriemme kamara, ankkurimme.  Kiitos, että voimasi tulee täydelliseksi heikkoudessamme. Kiitos, että olet uskonut meille tehtävän kirkossasi, juuri sillä paikalla jossa olemme.

 

Raija Kiljunen, seurakunnan entinen Nepalin lähetti, saarnaa 1.2. klo 10 Kaarinan kirkossa