Toisinaan on hyvä tarkkailla mennyttä, vuodenvaihteeessa vaikka. Mikä viime vuodessa oli hyvää ja mikä pahaa? Mikä minussa on hyvää ja mikä pahaa? Missä onnistuin ja missä olisi kehittämisen varaa? Mikä ylipäätään on hyvää ja mikä pahaa? Onko ihminen pohjimmiltaan hyvä vai paha?

Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää. 1. Moos. 1: 31 Ilmeisesti siis myös ihminen.

Aika pian kuitenkin kerrotaan, että siihen aikaan turmelus levisi maassa Jumalan silmien alla ja väkivalta täytti maan. Kun Jumala katseli maata, hän näki, että turmelus vallitsi kaikkialla, sillä ihmiset kuluttivat elämänsä pahuudessa. Nooa oli aikalaistensa joukossa ainoa oikeamielinen ja nuhteeton, ja hän vaelsi Jumalalle kuuliaisena. 1 Moos. 6: 11, 12, 9

Jumala päätti tuhota pahuuden maan päältä. Vedenpaisumuksessa kuolivat kaikki ihmiset ja eläimet lukuun ottamatta Nooan perhekuntaa ja tiettyä määrää eläimiä. Vesi laski 150 päivän kuluttua. Kun maa oli kuiva ja ihmiset ja eläimet tulivat ulos arkista, Nooa uhrasi Jumalalle uhrieläimiä. Tuntiessaan uhrisavun nenässään Jumala päätti, ettei koskaan enää kiroaisi maata ihmisen tähden eikä enää hävittäisi kaikkea elävää, vaikka ihmisen ajatukset ja teot olivatkin pahat nuoruudesta saakka. "Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylvö eikä korjuu, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö." 1. Moos. 8: 13-22

Tarinoissa asioita kärjistetään, hyvä ja paha nähdään erillään toisistaan. On hyviä ja pahoja ihmisiä ja tekoja. Tosielämässä harvoin kuitenkaan valitsemme hyvän ja pahan välillä, vaan joudumme punnitsemaan isomman ja pienemmän pahan välillä. Hyvä ja paha ovat kietoutuneet toisiinsa jopa Jumalassa: "Minä, joka luon valon ja luon pimeyden ja tuotan yhtä lailla onnen ja onnettomuuden. Minä olen Herra. Kaiken tämän minä teen." Jes.45:7

Meidät on luotu hyviksi, ja silti ajatuksemme ja tekomme ovat myös pahoja. Sama elämänhalu ja voima saa meidät välillä tahtomaan asioita jotka tekevät toiset iloisiksi ja välillä asioita joista toiset kärsivät. Sama teko voi olla toiselle hyväksi ja toiselle pahaksi. Avioero voi olla toiselle puolisolle välttämätön oman hyvinvoinnin vuoksi, vaikka se haavoittaisikin muuta perhettä. Ja heidänkin elämässään menetys voi opettaa elämästä tärkeitä asioita ja antaa uusia tärkeysjärjestyksiä.

"Kansa, joka asui pimeydessä, näki suuren valon. Niille, jotka asuivat kuoleman varjon maassa, loisti kirkkaus." Jesaja/Matt. 4: 16

Nyt uuden vuoden kynnyksellä meidän on helppo nähdä ihmisen pahat ajatukset ja teot. Maailma näyttää pimeältä tai vähintään synkältä. Ilmastonmuutos ja talouskriisi uhkaavat, Israelissa taistellaan taas. Ihmisille näyttää olevan tärkeää vain se että itsellä on asiat hyvin: rahaa, ystäviä tai viihdykettä, omaa maata, kunkin tarpeiden mukaan, mahdollisimman paljon.

Pahuus on helpompi nähdä muissa kuin itsessä. Siksi kannattaa joskus pysähtyä tutkimaan sitä pahaa mitä näemme muissa. Todennäköisesti se peilaa jollain tavalla sitä itsessämme olevaa pahuutta mitä emme halua nähdä. Myös meidän olisi mahdollista tietyissä olosuhteissa tehdä samaa pahaa kuin näemme jonkun toisen tekevän. Monin erilaisin psykologisin kokein on todistettu ihmisen hyvin helposti paineen alla suostuvan tuottamaan toisille tuskaa esimerkiksi kiduttamalla. Pienemmässä mittakaavassa pahaa toteutammekin. Sillä ei ole mahdollista toimia niin ettei kenenkään koskaan sattuisi. Ei ole mahdollista olla pelkästään hyvä – tai pelkästään paha.

Ahdistuksemme maailman tilanteen edessä ja omissa ympyröissämme saattaa johtua siitä, ettemme halua nähdä mitään pahaa itsessämme. Omat viat ja pahat teot on helpompi koettaa unohtaa kuin kohdata. Niitä ei kuitenkaan pääse karkuun. Ne kuuluvat kuvaan yhtä lailla kuin hyvät puolemme. Ne lakkaavat ahdistamasta vasta kun sen hyväksymme ja suostumme elämään vajavaisina. Yhtä aikaa syntisinä ja vanhurskaina, pahoina ja hyvinä, kelvottomina ja kuitenkin kelvollisina. Armahdettuina.

Armo ja armahdettuna eläminen ja sen tuoma hyvä olo ovat kuin kesä, joka ruokkii mielen koko vuodeksi lämmöllään ja keveydellään. Sen enempää kesään kuin omaan hyvään oloon ei voi jäädä ikuisesti. Tulee myös talvi, jonkinmoinen, vilu ja tieto siitä, että monet muut voivat huonosti. Sen ei tarvitse masentaa meitä, sillä ilon ja synkkyyden vaihdellessa turvanamme pysyy Jumalan nimi muita tärkeämpänä. Armo ja lämpö ovat mukana pimeässä ja kylmässäkin, ahdistuksessa ja tuskassa, vaikka sitä ei aina kokisi. Muisto sen kokemisesta ja toivo sen uudelleen kokemisesta kantavat.

Minä olen tärkeä, mutten tärkein, etkä sinä liioin. Kumpikin voimme saada kaikenlaisen pahuutemme anteeksi ja aloittaa taas alusta pienin askelin, pienin teoin. Tärkeintä on Jumala joka rakastaa meitä, antaa anteeksi ja armahtaa yhä uudestaan ja jatkuvasti.

Merja Auer