Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta, vuorilinna, johon minut pelastat. Psalmi 31:3

Pyhä Jumala,

Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta väsymystäni, joka niin usein tuntuu tunkeutuvan sisälleni elämäni eri hetkissä. Ole minulle kallio, jolle saan tulla vain olemaan, tuntematta huonoa omaatuntoa tekemättömistä töistä, olemaan, murehtimatta liikaa huomista päivää. Ole minulle kallio, lepopaikka tämän elämän keskellä – juuri nyt.

Ole minulle vuorilinna, johon minut pelastat itseltäni, omilta vaatimuksiltani olla enemmän kuin se, joksi olet minut luonut. Vaatimuksiltani, jotka pistävät minut liian usein vertailemaan itseäni toisiin. Omilta vaatimuksiltani, jotka voivat ankaruudessaan runnoa itsetuntoani pirstaleiksi.

Pyhä Jumala,

Olethan Sinä kallioni ja vuorilinnani, kyllä Sinä olet. Sinä joka kutsut itseäsi Täydelliseksi Rakkaudeksi. Rakkautesi turvissa saan olla oma itseni, aito minä, kaikesta ylimääräisestä riisuttu, heikko ja avutonkin. Tässä me olemme Sinä ja minä. Minä Sinun suojassasi, kaiken keskellä, nyt vain lepäämässä ja olemassa.

Tätäkin pohdiskelen ensi sunnuntain (laskiaissunnuntai) saarnassani

Eero