Mies istuu kalliolla meren rannalla.

On aivan tyyntä ja veden pinta on täysin liikkumaton. Sitä kauneutta on hienoa katsella ja miehen sydämen täytti suuri rauha ja ilo.

Tässä on hyvä olla.

Näkökenttään ilmestyi kuin salaa joutsen, joka hitaasti uiden lipui ohitse. Välillä se aivan kuin hipaisi kevyesti veden pintaa, välillä voimakkaammin uiden kynti syvemmällä vedessä. Jäljelle jäi koko matkalta – vielä kauan sen jälkeen, kun lintu oli uinut ohi – ohut vana kertoen, että jokin oli kulkenut ohitse ja siinä hetkessä jollakin tavalla koskettanut tuon rannalla istujan elämää.

Suru, ikävä ja kaipaus tulevat elämäämme yllättäen, salaa, jättäen oman elämämme tyyneyteen (niin ja miksi ei myös myrskyihin) jälkensä, aivan kuin haavan. Moni asia on toisin, eiliseen ei ole paluuta.

Vähitellen veden pinta tyveni joutsenen mentyä, mutta jo aivan kohta lintu tuli takaisin – välillä taas veden pintaa aivan kevyesti hipaisten, välillä voimakkaammin eteenpäin kiiruhtaen.

Jos mies oli äsken ollut suruissaan, jopa vihainen, tyyneyden rikkoutumisesta, niin nyt hän näki kokonaisuuden uusin silmin. Hän näki myös linnun kauneuden, jota ei äsken ollut huomannut tai ei ollut itselleen sallinut ja yhtäkkiä hänet valtasi suunnaton kiitollisuus.

Suru kulkee ohitsemme, välillä hiljaa hiipien, välillä raivokkaasti syvällä kyntäen, ja tempaa meidät mukaansa – jättäen aina jälkensä jokaiseen kohtaamalleen.

Samalla suru koskettaa silmiämme – sydämemme silmäteriä – ja ikävä ja kaipaus antavat ikään kuin toiset linssit. Linssit, joiden kautta näköala laajenee (kirjoittaa Erkki Leminen) ja näemme entistä selvemmin kaiken sen hyvän ja kauniin, jonka olemme rakkaittemme kanssa saaneet jakaa. Näin kiitollisuus saa yhä enemmän sijaa. Voimme myös entistä selvemmin nähdä sekä oman matkamme että matkamme päämäärän. Se, mikä on ollut kaukana, tuleekin nyt aivan lähelle.

Lohdutus on surun sisar, ei ole toista ilman toista.

”Autuaita olette te murheelliset – surun jälkiä sydämissänne kantavat – te saatte lohdutuksen”, sanoo Jeesus ja jatkaa:

"Minut on lähetetty lohduttamaan kaikkia murheellisia, antamaan sureville kyynelten sijaan ilon öljyä".

Surun, ikävän ja kaipauksen jättämien jälkien keskelle alkaa pisaroida Jumalan ilon ja lohdutuksen öljyä, joka kaikkein kirkkaimmin näkyy siinä toivossa, joka meille kaikille luvataan.  Tästä toivosta meille kirjoitetaan näin:

Minä saan aina olla luonasi,

sinä pidät kädestäni kiinni.

Sinä johdatat minua tahtosi mukaan,

ja viimein sinä nostat minut kunniaan.

Taivaassa minulla on sinut,

sinä olet ainoa turvani maan päällä.

Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy,

Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti.

Sillä kalliolla on hyvä olla.

Eero