Saarna 14.9. Kaarinan kirkossa



Todellista on Kristuksen ruumis, sanoo kolossalaiskirjeen kirjoittaja.

 

Me, jotka tänään olemme tulleet kirkkoon, olemme ilmeisesti kukin tuon todellisen koskettamia, tai ainakin etsimässä jotain, mikä olisi todellista ja aitoa ja kantaisi eteenpäin. Kukin meistä selittäisi todennäköisesti eri sanoin sen, mitä on löytänyt tai mitä hakemassa, jos ylipäätään löytäisi sille lainkaan sanoja.

 

Kolossalaiskirjeen kirjoittaja puhuu tässä yhteydessä Kristuksen ruumiista. Kirje on laitettu Paavalin nimiin, mutta monet tutkijat arvelevat hänen oppilaidensa kirjoittaneen sen vasta Paavalin kuoleman jälkeen. Myös niissä kirjeistä, joita pidetään varmasti apostoli Paavalin kirjoittamina, puhutaan Kristuksen ruumiista. Antiikin aikana yhteiskuntaa verrattiin ruumiiseen, jossa erilaisilla jäsenillä on erilaisia tehtäviä, kaikki omalla tavallaan tärkeitä.

 

Paavali soveltaa tuota kuvaa Kristukseen 1 Kor 12:

 

Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

 

Tässä kuvassa kirkko on siis maan päällä oleva Kristuksen ruumis. Pyhä Henki asuu jokaisessa sen jäsenessä ja yhdistää meidät toisiimme. Se, mikä maailmassa on todellista, on meissä asuva Jumalan Henki, jota voi kutsua myös rakkaudeksi. Tuohon todellisuuteen meidät on liitetty kasteessa. Jumalan Sana avaa tuota todellisuutta meille. Ehtoollisella meille jaetaan leivässä Kristuksen ruumis ja yhteytemme häneen ja toisiimme vahvistuu.

 

Kristuksen yhteydessä saamme olla vapaasti sellaisia kuin olemme. Hän antaa meille rohkeuden nähdä, millaisia todella olemme. Hän auttaa meitä kestämään sen, ettemme ole täydellisiä, vaan erehdymme ja teemme väärin. Hän antaa meille anteeksi kaiken, mikä rikkoo välejämme Jumalaan, toisiimme ja itseemme. Hän antaa rohkeuden selvittää asiat, jotka hiertävät.

 

 

 

Kristuksen yhteydessä kaikki on hyvin, mutta meidän elämässämme kaikki on hyvin vain ajoittain. Kristuksen todellisuus ja rakkaus peittyvät aika ajoin kaiken muun alle. Tämän päivän tekstit varoittavat meitä kiinnittämästä mieltämme liiaksi sinänsä hyviin asioihin.

 

Tarvitsemme juhlapäiviä muistuttamaan meitä erilaisista tärkeistä asioista. Kirkolliset pyhät tuovat Kristuksen keskelle omaa elämäämme. Maalliset juhlat nostavat muistiin aikaisempia löytöjä merkkihenkilöitä juhliessamme tai muistuttavat tärkeistä asioista kuten lasten, naisten tai työläisten oikeuksista. Juhlat eivät vain saisi tulla aihettansa tärkeämmiksi. Jos jumalanpalvelukseen osallistumisen takia jää joku kohtaamatta tai naisia arvostetaan vain kukkakimpulla juhlapäivänä, jotain todellista jää huomaamatta.

 

Tarvitsemme kieltäymystä, luopumista itsekkäistä haluistamme toisinaan. Tarvitsemme herkkyyttä näyillemme ja ehkä enkeleitäkin. Mutta ne eivät saa muodostua asioiksi, joita ilman emme voi olla ja joita vaadimme toisiltakin. Ihminen tarvitsee paastoa jostain asiasta joskus, mutta siitä ei voi tehdä yleistä sääntöä, joka koskisi kaikkia. Jumala antaa meille selvänäköisyyden hetkiä, jolloin meille kirkastuu jotain tärkeää, mutta hän saattaa samassa hetkessä antaa vierustoverillemme aivan toisensisältöisen kokemuksen. Näkymme on tarkoitettu omaksi rakennuksemme. Lähimmäisemme voi tarvita toisenlaista rakennusta, kun on toisella lailla rakennettukin, omanlaisensa. Kuullessamme toistemme kokemuksista opimme ehkä sietämään toistemme erilaisuutta.

 

Jokainen joka on joskus koettanut jotain dieettiä, tietää että on paljon helpompaa olla ehdoton ja jättää vaikka kahvi tai sokeri kokonaan pois kuin koettaa löytää sopivaa kohtuullisuutta, juoda vain yhden kupin kahvia päivässä tai syödä herkkuja silloin tällöin.

 

 

 

Helposti sidomme itsemme tapoihimme ja tottumuksiimme. Teemme herkästi asioita niin kuin ennenkin, tai niin kuin muutkin tekevät. Jumalaakin saatamme kaivata vain mahdollistamaan entisenlaisen elämän.

 

Jumalalle kuitenkin on ominaista, että hän luo uutta. Jos vanhaa vaatetta koettaa paikata kutistumattomalla paikalla, paikka kutistuu pesussa ja rikkoo vaatteen. Vanha nahkaleili ei liioin kestä uutta viiniä. Jumalan seurassa joudumme jatkuvasti luopumaan vanhasta ja suostumaan vapauteen, josta emme etukäteen tiedä, mihin meitä viedään tai keiden seuraan joudumme, kaikki kun on annettu anteeksi ja väliseinät kaadettu ihmisten väliltä ja ihmisten ja Jumalan väliltä.

 

Ei ole enää ehdottomia sääntöjä, joita noudattaa. On rakkaus ja johdatus. Meiltä kysytään ennen muuta hiljaista, kuuntelevaa mieltä. Mitä Jumala tahtoo minussa nyt?


Merja Auer


 

 

1. lukukappale

Aam. 5: 21-24

Herra Jumala Sebaot sanoo näin:
- Minä vihaan teidän juhlianne, minä inhoan niitä,
minä en voi sietää juhlakokouksianne.
Kun te tuotte minulle
polttouhrejanne ja ruokauhrejanne,
minä en ota niitä vastaan.
Juottovasikkoihin, joita te tuotte ateriauhriksi,
minä en katsahdakaan.
Vie pois minun luotani virsiesi pauhu!
En halua kuulla sinun harppujesi helinää.
Mutta oikeus virratkoon kuin vesi
ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro.

2. lukukappale

Kol. 2: 16-23

Kukaan ei saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä. Ne ovat vain sen varjoa, mikä on tulossa; todellista on Kristuksen ruumis. Teidän voittajan palkintoanne ei saa riistää teiltä kukaan, joka nöyryyttää itseään kieltäymyksin, vajoaa näkyihinsä ja palvoo enkeleitä. Sellaisen ihmisen tekevät hänen omat tyhjät ajatuksensa ylpeäksi, eikä hänellä ole yhteyttä Kristukseen, päähän, joka huolehtii koko ruumiista ja pitää sitä nivelten ja jänteiden avulla koossa, niin että se kasvaa Jumalan tarkoittamalla tavalla.
    Jos kerran olette yhdessä Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkuvoimien ulottuvilta, miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin »älä tartu», »älä maista», »älä kosketa»? Tämä kaikkihan koskee sellaista, mikä käytön jälkeen häviää. Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista. Nämä omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä.

Evankeliumi

Mark. 2: 18-22

Johanneksen opetuslapset ja fariseukset paastosivat. Jeesukselta tultiin kysymään: »Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa, kun kerran Johanneksen opetuslapset ja fariseusten opetuslapset paastoavat?» Jeesus vastasi: »Eivät kai häävieraat voi paastota silloin, kun sulhanen vielä on heidän kanssaan! Niin kauan kuin sulhanen on heidän joukossaan, he eivät voi paastota. Vielä tulee sekin aika, jolloin sulhanen on poissa, ja silloin, sinä päivänä he paastoavat. Ei kukaan ompele kutistamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan viittaan. Silloinhan vanha vaate repeää uuden paikan vierestä ja reikä on entistä pahempi. Eikä kukaan laske uutta viiniä vanhoihin leileihin. Silloinhan viini rikkoo ne ja sekä viini että leilit menevät hukkaan. Ei, uusi viini on laskettava uusiin leileihin.»