Jeesuksen vertaukset ovat monella tavalla upeita ja syvälle sydämeen käyviä. Niitä on hyvä pureskella useampaankin kertaan, jotta niistä löytyisi se ydin, joka Jeesuksella vertauksia kertoessa oli.

Voimme myös ajatella, että eri elämäntilanteissa nuo vertaukset puhuvat eri tavalla ja siksi niitä on syytä pohdiskella ja niihin palata useasti, vähän niin kuin märehtien: Palata uudelleen samaan tekstiin ja kysellen ja rukoilleen etsiä siitä itselleen vastauksia ja valoa kullakin elämän hetkellä.

 

Tämän sunnuntain evankeliumitekstinä on Jeesuksen vertaus suurista juhlista. Sen on Luukas kirjoittanut seuraavasti:

 

Luukas 14: 16 – 24

 

Keitä tässä vertauksessa on? Siinä on juhliin kutsuja, monia kutsusta kieltäytyjiä, paljon yllätyksekseen kutsun saaneita ja – niin tuntuu, että jopa puoliväkisin juhliin vietyjä.

 

Keitä olivat nuo kieltäytyjät, joille Jeesus sanansa osoitti aikanaan ja missä he ovat nyt tänä päivänä? Tässä vertauksessa ei ole kysymys siitä, että Jeesus haluaisi erotella toisistaan maallisia ja ajallisia intressejä hengellisistä. Kyse ei ole siis erilaisten arvojen keskinäisestä kilpailusta. Näin ei ole, sillä eihän kukaan kieltäytyjästä sanonut: Nyt on kiire, mutta kyllä minä tulen – ihan varmasti tulen – heti, kun vaan ehdin. Arvostan kyllä sinua, kutsujani, mutta joudun nyt panemaan asiat toiseen tärkeysjärjestykseen.

 

Ei, kieltäytyjät eivät ottaneet kutsua vastaan yksinkertaisesti siitä syystä, että he eivät pitäneet kutsujasta, he eivät millään tavalla arvostaneet kutsun lähettäjää. Nimenomaan tuon kutsujan kutsuille minä en halua mennä! Mieluummin valehtelen ja kerron puuta heinää ja muita verukkeita, vaikka on samalla ilmiselvää, että kutsuja ymmärtää minun valehtelevan.

 

 

Kuka siis oli tuo kutsuja? Eikö vaan Jeesus puhukin siinä itsestään ja omasta toiminnastaan. Hän ei kelvannut Israelille, hän ei kelvannut fariseuksille, itseään itseriittoisesti hyvinä pitämistä Jeesuksen vastustajista.

 

Mekin olemme saaneet Jeesuksen kutsun, suurin osa meistä jo pienenä lapsena, vauvana, nimittäin kasteessa. Kasteessa meidät on kerran kutsuttu Jumalan lapsiksi ja siten hänen juhliinsa. Kelpaako Jeesuksen kutsu tänä päivänä?

 

Kuulemme aika usein esimerkiksi tällaisia selityksiä: ”Kyllähän minä johonkin korkeampaan uskon, mutta en kuitenkaan niin kuin kirkko opettaa”. Eli jos ollaan taivaaseen matkalla, niin sinne halutaan mennä omin jaloin, omin näkemyksin ja omin voimin, ei sillä matkalla Jeesusta tarvita.

 

Jeesus tyrmää tässä vertauksessa tällaisen ajattelutavan kokonaan. Usein itseään hengellisesti terveenä pitävillä on – voisi sanoa ateistien tavoin – niin paljon tekemistä, puuhaa ja verukkeita, että Kristuksen kutsua ei huolita eikä tarvita.

 

Miten on siis kohdallamme, kohdallasi ja kohdallani? Suostummeko tunnustamaan omalla kohdallamme hengellisen rampautumisen, sokeuden ja köyhyyden? Nöyrrymmekö sen tosiasian edessä, että tarvitsemme elämän joka hetkessä Jumalan apua? Suostummeko ottamaan vaikka hämmästyneenäkin kutsun vastaan?

Minuako sinä kutsut luoksesi Kristus, vaikka olen tällainen. Vaikka en tahdo kelvata itselleni ja toisille, niin kelpaanko minä kuitenkin sinulle!

 

Näin ehkä kyselemme ja niin sitten alamme vastustella. Eihän minusta ole mihinkään, en osaa, teen vain väärin, tällainen syntinen raukka.

 

 

Jeesus ei silloin sano: ”No, odotellaan hetki ja katsotaan mitä sinusta tulee ja sitten tulee uusi kutsu, kun olet valmis”. Ei hän sano niin, vaan niin kuin vertauksessa lupaa: ”Minä vaadin sinua tulemaan juuri nyt”.

 

Kaikki ovat kutsuttuja, mutta kaikki eivät ota kutsua Jumalan valtakuntaan vastaan. Mutta millainen on kutsuja?

 

Viidennen Mooseksen kirjan viidennestä luvussa oleva heprealainen alkutekstin sana on suomalaisessa käännöksessä ollut pitkään: ”Minä olen Herra sinun Jumalasi, minä olen KIIVAS Jumala”. Ymmärrän itseäni ja monia muitakin, jos tuo Jumalan kiivaus ei innosta tulemaan kutsujan luo. Sana on pelottava ja osin vastaan työntävä.

 

Mieleeni tuli, että tuo vastaava alkukielen sana on vanhassa ruotsin kielessä sen sijaan käännetty sanaksi nitälska. Tuo ruotsin kielen käännös, joka suomeksi on siis käännetty ”kiivas”, tuo sana ”nitälska” tarkoittaa: rakastaa suurella innolla, täydestä sydämestä, suorastaan intohimoisesti aina mustasukkaisuuteen asti.

 

Tällaisella rakkaudella meitä kutsutaan Jumalan luokse – hänen mustasukkaisuuteen saakka ulottuvalla rakkaudellaan.

 

Jumalan kutsuun ei kuulu ainoastaan sanat, vaan myös teot. Hoosean kirjan teksti (jonka jo kuulimme) kuvaa kauniisti, miten Jumala huolehtii lapsistaan ja samalla kutsuu heitä yhteyteensä:

 

Minä opetin Efraimin kävelemään,

kannattelin sitä käsivarsista.

Mutta Efraim ei käsittänyt,

että minä sitä hoidin.

 

Tuo nimi Efraim tarkoittaa samaa kuin Israel, Jumalan oma kansa.

 

 

Jumala piti lapsistaan huolta, kutsui heidät olemaan luonaan, mutta he eivät sitä halunneet. Kärsivällisesti, niin kuin isä ja äiti, jotka opettavat lastaan elämän vaiheissa eteenpäin, Jumala haluaa opettaa ja hoitaa meitä. Mustasukkaisuuteen saakka hän haluaa pitää meistä huolta, rakastaa meitä. Kuinka usein mekin sanomme: emme halua.

 

Kutsu Jumalan valtakunnan juhlaan on kutsu tulla takaisin.

 

Lempeästi, rakkauden köysin

minä vedin sitä luokseni.

 

Tässä ovat ehkä Raamatun kauneimmat sanat Jumalan kutsusta. Ei kiivautta, ei vihaa, ei syytöksiä, ei, vaan mustasukkaisuuteen saakka ulottuvaa lempeyttä ja rakkautta, jolla hän meitä luokseen kutsuu.

 

Tuo rakkauden köysi on Pyhän Hengen työtä meissä. Rimpuilemme usein kutsua vastaan ja siksi voi tuntua, että se köysi hiertää meitä, se suorastaan kuristaa. Jumalan kutsu on voinut ja voi tuntua tällaiselta puristukselta.

 

Jumala on kuitenkin antanut meille vapauden lahjan. Siksi juoksemme usein poispäin hänestä. Rakkauden köysi vetää meitä silloin lähemmäksi Jumalaa, kohti todellista vapautta ja se voi joskus tuntua todella kipeältä. Silloin on hyvä muistaa, että se on todella rakkauden ja lempeyden kutsu.

 

Jumala kutsuu meitä luokseen sanassaan ja ehtoollisessa. Samalla hän antaa meille tehtävän. Menkää maanteille ja kyläkujille ja vetäkää te rakastaen ihmisiä minun luokseni. Jumala sanoo: rakastakaa kutsuttuja minun rakkaudellani, kertokaa heille, että vielä on juhlassa tilaa.

 

Mietimme kanttori-Olli-Heikin kanssa tuota tulevaa loppuvirttä (396). Sitä aikanaan laulaessamme voimme itse kukin miettiä, onko siinä vastauksemme Jeesuksen meille esittämään kutsuun.

Eero