Eräs rippikoulun opettajaksi tituleerattu mies istui riparilla rantakalliolla miettien juuri kuulemaansa. Leiriläiset olivat pähkäilleet ulkoläksyjen kanssa ja eräs heistä sanoi uskontunnustusta kerratessaan lukeneensa yhden sanan väärin. Toisessa uskonkappaleessa, joka alkaa sanoin: ”Ja Jeesukseen Kristukseen” ovat sanat: ”istuu Jumalan, Isän kaikkivaltiaan oikealla puolella” ja tämä leiriläinen oli lukenut ”istuu… oikealla polvella”.

 

Se rantakalliolla istuva ripariopettaja mietti, että vaikka sana olikin ”väärä”, niin se ehkä oli, ainakin siinä hetkessä, paljon puhuttelevampi, kuin tuo oikeaoppinen sana. Se oli sana, joka kosketti paljon enemmän. Siinä oikealla polvellahan Kristus voi istua ja toinen Isän polvista on vapaa – minullekin – se mies mielessään hymähti. Tuo leiriläinen kertoi todellisen ilosanoman, vaikkakin sillä kertaa vähän vahingossa, mutta opettajasta tuli sillä hetkellä oppilas – voisi sanoa: taas kerran.

 

Tänä päivänä vietämme tämän konfirmaatiojuhlan lisäksi Apostolien päivää. Apostolit olivat ilosanoman eteenpäin viejiä, kukin kutsuttu omaan tehtäväänsä, kutsuttu juuri sellaisena kuin on, omassa elämäntilanteessaan, omien taustojen ja taakkojen kanssa. Apostolit kutsuttiin ja myöhemmin lähetettiin kertomaan, että kaiken tämän keskellä, jota me elämäksi kutsumme, Jumala on ja Hän rakastaa lapsiaan.

Tämän päivän evankeliumiteksti, jonka Luukas on evankeliumiinsa kirjoittanut, kertoo yhdestä kutsusta.

 

Luukas 5: 1 – 11

 

Nuo apostolit kutsuttiin aikanaan seuraamaan Jeesusta, mutta kutsu on edelleen voimassa. Jokaista meistä kutsutaan, juuri tässä elämäntilanteessa, omien taustojen, ilojen ja surujen keskellä kertomaan sanojen ja tekojen kanssa: Jumala ON ja Hän rakastaa lapsiaan.

 

Sana ”konfirmaatio” tarkoittaa vahvistamista. Se, että yhdessä näiden nuorten kanssa tunnustamme: ”Minä uskon”, vahvistaa sen, minkä kasteessamme olemme saaneet ottaa vastaan: Jumalan armon ja rakkauden myös omalla kohdallamme.

 

Ajattelen nyt teitä hyvät kummit. Voisiko tämä konfirmaatio olla myös kummiuden konfirmaatio eli vahvistaminen. Kasteen yhteydessä teiltä kummeilta kysyttiin: Tahdotteko huolehtia tai teitä kehotettiin huolehtimaan kummilapsenne kristillisestä kasvatuksesta. Konfirmaatio muistuttaa tästä apostolin tehtävästänne ja lahjastanne, jonka olette saaneet.

 

Ajattelen teitä hyvät vanhemmat, te todellisen lahjan ja tehtävän lapsenne kasvatuksessa saaneet.

Kahlil Gibran, libanonilainen runoilija kirjoittaa eräässä runossaan meistä vanhemmista mm. näin:

 

Te olette jousia, joista lapsenne singotaan elävinä nuolina.

Jousimies näkee matkan pään loppumattomalla polulla

ja Hän taivuttaa teidät voimallaan, jotta hänen nuolensa

sinkoaisivat kauas ja nopeasti.

Taivu Jousimiehen käsissä ilomielin.

Sillä samoin kuin Hän rakastaa nuolia, jotka lentävät,

Hän rakastaa myös jousta, joka on järkkymätön.

 

Voisiko tämä nuorten konfirmaatio olla pienellä osallaan myös vanhemmuuden konfirmaatio, jossa lapsenne kasvun myötä tapahtuva luopumisen kipu voisi entistä enemmän muuttua luottamuksen levollisuudeksi. Me vanhemmat saamme muistaa, että voimme ilomielin taipua Jumalan käsissä, sillä Hän rakastaa niin nuolia kuin jousia.

 

Ajattelen myös teitä hyvät isovanhemmat. Teidätkin on kutsuttu lapsenlapsillenne apostoleiksi. Kotien rukouskirjassa olevassa ”Isovanhempien rukouksessa” ovat mm. seuraavat sanat:

 

”Rakas Jumala, ajattelemme nyt edessäsi lapsenlapsiamme.

Lähetä pyhät enkelisi varjelemaan ja ohjaamaan heitä elämän matkalla”.

 

Rukous on kuin lämmin syli, johon voi rutistaa silloin kun toinen ei eri syistä enää ole rutistettavissa. Sanotaan, että silloin kun et voi puhua lapselle Jumalasta, niin puhu Jumalalle lapsesta. Konfirmoikaamme – vahvistakaamme – rukous yhdeksi elämämme tärkeimmiksi asioiksi.

 

Tuossa kuulemassamme evankeliumissa Pietari rojahti polvilleen Pyhän edessä. Tässä on yksi apostolin esimerkki meille kaikille. On hyvä tunnustaa ja tunnistaa oma paikkansa Jumalan edessä, niin kuin me jo olemme tänäänkin anteeksipyyntörukouksessa tehneet. Se on hyvä, sillä sitä seuraa aina armonvakuutus. Tähän apostolisuuteen meidät kaikki, koko seurakunta on kutsuttu: kertomaan toisillemme hyvää sanomaa Jumalan rakkaudesta ja Hänen armostaan meitä kaikkia kohtaan. Jumalan armo on tarjolla jokaiselle katuvalle.

 

Ennen kaikkea tämä on kuitenkin teidän konfirmaationne hyvät nuoret ystävät.

En tiedä, mitä olette menneen yhteisen aikamme aikana oppineet, mutta toivon, että sydämeenne on jäänyt tästä hyvä jälki. Toivon, että meillä leirillä niin vahvasti esillä ollut ja upeasti vahvistunut asia – luottamus – saisi olla yhtenä kasvupohjana teidän elämässänne.

 

 

 

Kun minua väsyttää, masentaa tai muuten elämä tuntuu kolhivan, niin menen joskus kaapille ja otan esille – sydämen. Tällaisiin sydämiin kirjoitetaan viimeisenä ripari-iltana jokin hyvä asia jokaisesta rippileirillä mukana olleesta.

Menen siis kaapille ja luen omasta sydämestäni: Leirin paras pappi.

Luen sen, hymyilen ja iloitsen enkä vähäkään välitä, että olin myös leirin ainoa pappi.

 

Tässä on yksi konfirmaationne, uskon vahvistamisenne päämäärä. Olkaa jatkossakin, hyvät nuoret, ennen kaikkea hyvää puhumisen apostoleja. Siinä tehtävässä ei voi saavuttaa muuta kuin voittoja ja kasvattaa sitä luottamusta, jota yhdessä opettelimme ja kasvattaa sitä luottamusta, jossa yhdessä kasvoimme.

Eero