Vielä kerran pysähdymme tänään seimelle ja katselemme kaikkea, mitä Jumala jouluna antoikaan meille: kuulimme ilosanoman Vapahtajasta, joka tuo rauhan maan päälle. Iloa, rauhaa ja vapauttako Jumala tahtoo meillekin antaa nyt ja joka päivä? Miten hän sen meille antaa, milloin ja missä? Entä annammeko me Jumalalle lahjoja itämaan tietäjien tavoin? Jos annamme, niin mitä annamme?

Vanhan perimätiedon mukaan Matteuksen mainitsemat idästä tulleet tietäjät olisivat olleet kuninkaat Melkior, Kaspar ja Balthasar. He olisivat tulleet Arabiasta, Persiasta ja Etiopiasta. Melkior olisi ollut vanha, Kaspar nuori ja Balthasar keski-ikäinen. Heidän lahjoistaan kullan on katsottu viittaavan kuninkaaseen, suitsukkeen Jumalan palvelemiseen ja mirhan kuolemaan, sillä pappi poltti hyvänhajuista suitsuketta alttarilla rukouksen merkkinä. Myös mirha oli hyväntuoksuista. Siitä tehtiin balsamia, tuoksuöljyä jolla voideltiin kuolleet, ja sitä sekoitettiin viiniin, joka annettiin kuolemantuomitulle lieventämään heidän kärsimyksiään. Itämaan tietäjien katsottiin varustaneen Jeesuksen kuninkaalliseen ja papilliseen tehtävään ja vielä kuolemaankin. Hän kuoli puolestamme, rukoilee puolestamme ja johdattaa meitä. Mitä hän meiltä tarvitsee?

Isä meidän –rukouksessa Jeesus opettaa meitä antamaan Jumalalle valtakunnan, voiman ja kunnian. Luther kirjoittaa Isä meidän –rukouksen selityksessään, että kun rukoilemme ”Pyhitetty olkoon sinun nimesi”, rukoilemme samalla, ettei meidän oma nimemme olisi pyhitetty, ja että sillä ei olisi mitään kunniaa, vaan kaikki kunnia siitä hyvästä mitä saamme aikaan, menisi Jumalan nimiin. Kun rukoilemme ”Tulkoon sinun valtakuntasi”, rukoilemme samalla, ettei meillä olisi mitään valtaa, vaan kaikki valta ja vastuu olisi Jumalalla ja me tyytyisimme siihen. Ja kun rukoilemme ”Tapahtukoon sinun tahtosi”, rukoilemme samalla, ettei meidän oma tahtomme tapahtuisi.

Näin rukoilemalla teemme tietä Kuninkaallemme, joka tuo tullessaan rauhan maan päälle ja ihmisille hyvän tahdon. Hän on tullut näille kulmille viimeistään 701 vuotta sitten, jolloin Kaarinan kirkkoherra mainitaan ensimmäisen kerran asiakirjoissa. Päivälleen 19 vuotta sitten tämä huone, silloinen Hovirinnan seurakuntasali vihittiin kirkoksi, kun Katariinan ja Kaarinan seurakunnat syntyivät vanhasta Kaarinan seurakunnasta. Täällä kokoonnumme viikoittain kunnioittamaan Jumalaamme, rukoilemaan häntä ja nauttimaan puolestamme kuolleen ja ylösnousseen Vapahtajamme ruumiin ja veren ehtoollispöydässä.

Miten täällä voisivat rauha ja rakkaus ja yhteisöllisyys olla totta? Miten täältä voisi löytää turvaa ja tukea elämän kohdellessa kaltoin ja ihanteidemme osoittautuessa epärealistisiksi? Miten täältä voisi löytää tilaa olla omanlaisiamme, kun koulussa ja työssä ja mainosmaailmassa meihin kohdistuu lähinnä yhdenmukaisuuspaineita? Miten löydän oman tilani ja miten annan sen toiselle ilman tönimistä tai toisen ruttaamista?

Itämaan tietäjien lahjoista oli varmaankin turvaa pienelle pakolaisperheelle, kun he joutuivat pakenemaan Herodeksen vihaa Egyptiin asti. Jumala kantoi huolta heidän ja tietäjien turvallisuudesta ja antoi unessa ohjeita – mutta näyttäisi siltä, ettei hän kantanut huolta Betlehemin muitten poikalasten, jotka Herodeksen sotilaiden kerrotaan surmanneen. Voisiko tässä olla muistutus siitä, että kenen tahansa elämä voi päättyä koska tahansa? Tulisi siis elää kuin jokainen päivä ja kohtaaminen olisi viimeinen… Jumalan antama turva kantaa kuolemankin yli.

Itämaiset kuninkaat unohtivat kerran oman ylhäisyytensä ja erinomaisuutensa ja polvistuivat köyhän lapsen eteen osoittamaan tälle kunnioitustaan. Miten me kunnioitamme ihmiseksi syntynyttä Jumalaa? Muistammeko, että hän jakaa kaikkien ihmisten osan? Jokaista hän kunnioittaa ja on yhtä lähellä. Keitä me kunnioitamme ja kuuntelemme? Niitäkö vain joitten kanssa olemme samankaltaisia ja samaa mieltä? Vai voisikohan meille erilaisille sama Jumala puhua eri tavoin, joillekin jopa vaieten? Mahtaisimmeko voida oppia toisiltamme Jumalastakin jotain uutta, jos vain tahtoisimme? Vai pitäisikö meidän ennemminkin olla tahtomatta – luopua tahdostamme pitäytyä härkäpäisesti omissa vanhoissa käsityksissämme ja olla avoimia Jumalan ja jokaisen ihmisen puhuttelulle?

Uskolla ja luottamuksella on suuri merkitys monessa asiassa. Tietäjät uskoivat tähtiin monen aikalaisensa tavoin. Taloustutkimusten tekijät kyselevät, minkälaisen ihmiset uskovat oman ja yleisen taloustilanteen olevan tulevaisuudessa. ”Elämä kantaa”, tietävät nuoretkin. Tai että ”Asioilla on tapana järjestyä”. Herodes ei tähän luottanut, vaan alkoi järjestellä asioita ja varmistella omaa valtaansa. Hänen pelkonsa tarttui koko Jerusalemiin, ja Betlehemissä ihmiset joutuivat pelkäämään häntä. Luottamus on vapautta pelosta. Mihin Vapahtajamme meidät vapauttaa? Mitä pelkäämme, mihin luotamme?

Hengellisen tien kuvauksissa viimeisenä on usein ilo, rakkaudenkin jälkeen. Taivaallisinta ei olekaan rakastetuksi tuleminen ja rakastaminen, vaan ilo kaikesta mitä on. Tietäjät iloitsivat siitä, että maailmaan oli syntynyt uusi kuningas, että he taas näkivät tähden ja että he saivat hetken ajan nähdä lapsen.

Ilo kestää eron rakkaista ja hylätyksi tulemisen tunteenkin. Läpi pelon ja epätoivon, tyytymättömyyden ja apeuden, synkkyyden ja epäuskonkin voi meitä kantaa aavistus ilosta, joka elämästämme juuri nyt puuttuu, mutta joka kuitenkin on jossain, kaiken pohjalla. Mistä minä iloitsen, mistä minun iloni kumpuaa? Missä minä näen läsnä olevan Vapahtajan, kärsimyksen, kuoleman ja ylösnousemuksen kokeneen Herramme? Miten minä koen yhteyttä tähän Herraan, miten olen yhtä hänen kanssaan? Mistä omastani olen valmis luopumaan? Mitä kaipaan elämääni?

Televisio-ohjelmassa haastateltiin juutalaisia oppineita. Heiltä tiedusteltiin Messiaan, luvatun kuninkaan tuntomerkkejä. Messias toisi heidän mukaansa mukanaan rauhan maan päälle ja poistaisi sodat ja kaiken muun pahuuden. Jeesus ei heidän mielestään voinut olla Messias, koska maailmassa on yhä sotaa ja pahaa. Hartaasti he yhä odottavat.

Loppiaiskertomuksessa on paljon salaisuuksia ja salaperäisyyttä. Odotetaan uutta kuningasta, muttei tiedetä hänestä paljonkaan. Tietäjät eivät tiedä, minne mennä. Herodes haluaa tavata heidät salaa. Herodes lähettää tietäjät Jeesuksen luo, paha palvelee hyvää. Jumala on viime kädessä salaisuus, emme voi häntä järjellä ymmärtää.

Mutta hänen vaikutuksensa maailmassa näkyy niille, joilla on silmät nähdä ja korvat kuulla. Kaikille se näkyy vasta viimeisenä päivänä. Ilo näkyy. Ylipäätään ihmisen tunnetila näkyy muille. Kun ihminen astuu huoneeseen, näemme kyllä hänen olemuksestaan, mitä hänelle kuuluu. Onko hän tänään hyvällä vai huonolla tuulella, apea vai onnellinen. Teeskennelty, tehty ilo ei kauas kanna. Mutta aidosti iloiset silmät vetävät ihmisiä Jeesuksen luokse kuin tähdet.

Loppiainen on vanha joulu ja lähetyspyhä. Eri kansojen edustajat tulivat vastasyntyneen Jeesuksen luokse ilosanoman kutsumina. Keiden luokse me lähdemme tänään hänen luotaan? Aina emme onnistu elämään rauhassa ja rakkaudessa kaikkien kanssa. Silti meistä voi välittyä ilo, läsnä oleva Vapahtaja, - välillisesti maailman ääriinkin asti.

Merja Auer + työryhmä Anu, Eero, Marjut ja Mika W.