Tämän sunnuntain evankeliumiteksti on Luukkaan evankeliumin 19. luvusta.

 

Luukas 19: 41- - 48

 

Palataan vielä hetkeksi tuohon Julia-isosen lukemaan VT:n tekstiin.

 

Dreija pyörii, savenvalaja ottaa savikimpaleen käsiensä väliin ja alkaa muotoilla sitä. Katselee ja arvioi – haluaa tehdä siitä hyvän, juuri sellaisen kuin haluaa, juuri siihen tarkoitukseen, johon hän sen tarvitsee.

 

”Niin kuin savi on valajan käsissä, niin sinä olet minun kädessäni” – sanoo Jumala. Kädessäni, muovailtavana juuri sellaiseksi kuin minä sen haluan.

 

Istuimme viimeistä iltaa riparilla ja silloin Mari kerroit, miten tuo muovailu tapahtuu. Tuletko nyt siitä kertomaan?

 

…Mari kertoo, kuinka savenvalaja ”kovakouraisesti” muovailee savesta sellaisen kuin haluaa…00

 

Muovailtavana oleminen on siis kivuliasta. Olet tämän varmasti eri tavoin omassa elämässäsi kokenut? Muovautumiseen kuuluu luopumisen tuskaa ja uuden elämän synnytyskipuja. Näyttää siltä, että aina kun jotakin uutta syntyy, niin se tapahtuu kivun kautta. Syntymään ja kasvuun liittyy aina kipua.

 

Olemme koko elämämme ajan muovailtavana, vaikka ehkä emme halua sitä itsellemme myöntääkään.

 

 

 

Iso kysymys kuuluu: Kuka tai mikä sinua ja elämääsi muovaa? Yleinen mielipide? Vahvat (niin tai miksei heikotkin) ihmiset ympärilläsi? Kaveripaine? Mainokset ja muotimaailma? Roolisi, jotka olet valinnut ja itsellesi ottanut?

 

Vai sallisitko kuitenkin Suuren Savenvalajan – hänen joka on tehnyt niin saven kuin elämän dreijankin – sallisitko hänen muovata sinusta sellaisen kuin haluaa?

Ja mitä hän haluaa?

 

Hän haluaa tehdä sinut jälleen omaksi kuvakseen. Hän haluaa muovailla sinut jälleen yhteyteensä. Hän haluaa sinulle juuri sitä, josta riparillamme luimme luomiskertomuksessa: ”Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen”. (1. Moos. 2:7).

 

Hän haluaa puhaltaa sinuun elämän hengen ja niin kuin riparilla totesimme, Hän (Jumala) suudelmallaan herättää ihmisen – sinutkin – henkiin.

 

Sanomme ehkä mielessämme: Olen oman tien kulkija, itsenäinen ja autonominen. Hallitsen itseäni, ei minua kukaan muovaa, en edes salli sitä.

 

Silti… ajattelen niin, että jokainen kohtaaminen toisen kanssa muovaa meitä – halusimmepa tai emme. Kohdatessamme vääryyttä muovaudumme joko katkeraksi tai anteeksiantavaksi, riippuen siitä, kuka tai mikä meitä muovaa.

 

Kohdatessamme rakkautta, kasvamme kuin uuteen elämään tai muovaudumme kovaksi, tehden itsellemme suojan, jonka läpi ei mikään pääse, kun emme uskalla tai kykene ottamaan rakkautta vastaan.

 

Kohdatessamme Jumalan, me myös muovaudumme ja muutumme. Suuri Savenvalaja haluaa puhaltaa meihin todellista elämää ja sen Hän on jo tänään tehnyt kuullessamme ja ottaessamme vastaan armonvakuutuksen: ”Vaikka vuoret järkkyisivät, minun rakkauteni sinuun ei järky”. Hän haluaa puhaltaa meihin elämän hengen myös ehtoollispöydässä, kun sinulle sanotaan: Sinun puolestasi annettu, sinun puolestasi vuodatettu”.

 

---------

 

”Jeesus tuli lähemmäksi kaupunkia (Jerusalemia) ja puhkesi itkuun sen takia”, kirjoittaa Luukas evankeliumissaan. Hän jatkaa, kuinka Jeesus meni (vihoissaan) temppeliin ja ajoi sieltä ulos Jumalan pyhyyden unohtaneet kaupustelijat.

 

Itku ja viha kuuluivat yhteen, sillä ne molemmat kumpusivat Jeesuksen rakkaudesta ihmisiä kohtaan.

 

Kasvattajina (käytän tätä sanaa, vaikka en siitä pidäkään) tiedämme, että tuo on useasti arkea meidänkin kohdallamme – kyyneleet ja vihastuminen.

 

Uskallan sanoa, että parhaassa tapauksessa nuo molemmat ovat jumalallisia lahjoja, kun niiden taakse kätkeytyy huoli toisesta ihmisestä ja rakkaus häneen.

 

Yksi rukoukseni, josta myös teille rakkaat ystävät kerroin, oli se, että näkisimme entistä enemmän toisen ihmisen Kristuksen silmin. Tämä on myös rukoukseni teitä ajatellen hyvät vanhemmat, kummit, isovanhemmat ja muut näiden konfirmoitavien nuorten läheiset.

 

Nähdessämme toisemme Kristuksen silmin, näemme pidemmälle ja syvemmälle ihmiseen. Näemme hänen sydämeensä asti, sydämeen, jossa pieni ja herkkä ihminen monesti huutaa (ehkä kovankin kuoren takaa): katso minua ja rakasta. Katso minuun Kristuksen silmin, sillä Hän näkee Jumalan kuvan, minut ja sinut, meidät kaikki, joista kirjoitetaan näin:

”Minä olen ihme, suuri ihme ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, Herra”.

 

Kristuksen silmät näkevät meidät suurina Jumalan ihmeinä, emmekö siis mekin näkisi niin.

Eero