Täysin mahdoton tehtävä…

Mikä sellainen voisi olla kohdallasi – tuo ”Mission Impossible”? Etsiessäsi nyt mahdollisesti mielessäsi vastausta kysymykseeni, niin luen pohdintasi tueksi tämän päivän evankeliumitekstin Luukkaan evankeliumista.

Luukas 6: 27 – 31

Täysin mahdottomia juttuja Jeesus tässä asettaa meidän tehtäväksemme. Rakasta vihollistasi – kuka se kohdallasi onkaan? –, tarjoa toinenkin poskesi hänelle, joka näyttää vievän kaiken, mitä sinulla on...

Eivätkö nämä olekin mahdottomuuksia – ei ainoastaan tehtäväksi vaan myös hyväksyttäväksi!

Voimmehan me mahdottomuusväitteemme tueksi aina vedota oikeudenmukaisuuteen. Eikö toisen posken tarjoaminen ole vääryyden hyväksymistä? Eikö pitäisi kaikissa olosuhteissa taistella vääryyttä vastaan? Mitä Jeesus oikein ajaa takaa näillä kehotuksillaan?

Täyttä työtähän voi monta kertaa olla kaikkein läheisimpienkin ihmisten rakastaminen saati sitten sellaisen, jota voisi kutsua viholliseksi, hänen, joka tahtoo minulle vain pahaa.

Kysyin nyt enemmän, kuin kukaan oikeastaan pystyy vastaamaan, tiedän sen. Nämä kysymykset eivät yhtä, ehkä mielessämme oikeaa vastausta kaipaakaan, sillä ne elävät joka päivä meidän elämässämme ja joudumme kerran toisensa jälkeen niiden eteen.

Tämän kysymystulvan keskellä joudumme kuitenkin asettamaan itsellemme vielä yhden, hyvin tärkeän kysymyksen, johon – näin uskon – Jeesus haluaa lainomaisilla vaatimuksillaan meidän kiinnittävän huomiomme: Millä tavalla otan omassa elämässäni huomioon toisen ihmisen?

Kolme sanaa, jotka toistuivat usean kerran riparillamme, olivat rakkaus, luottamus ja kärsivällisyys. Kaikki nämä joutuivat myös testiin leirin aikana.

Luottamusta testattiin pariin otteeseen ihan tosissaan, kärsivällisyyttä punnittiin isoimmissa ja välillä ihan pienissäkin asioissa ja rakkaus joutui koko ajan töihin todistaessaan olemassaolostaan meidän keskellämme.

Eihän tässä itse asiassa ole mitään poikkeuksellista ja ihmeellistä. Ei meidän tarvitse lähteä 32 hengen joukolla saman katon alle näitä asioita testaamaan. Rakkautta, luottamusta ja kärsivällisyyttä testataan nimittäin aina silloin, kun kaksi ihmistä kohtaa toisensa – niin arjen kuin juhlankin keskellä, niin maanantaiaamuisen keittiönpöydän ääressä kuin rantalomalla.

Ovatko nämä sanat rakkaudesta, luottamuksesta ja kärsivällisyydestä tukevalla pohjalla vai vain pelkkää sanahelinää, ilmaan heitettyjä joutavuuksia? Onko tässäkin täysin mahdoton tehtävä, joka meille rippileirillä annettiin ja edelleen annetaan joka päivä, kaikissa kohtaamisissa?

Vastaan tähän kysymykseen heti – voisi tosin tuntua, että mahdollisimman epämääräisesti: Oli ja ei ollut.

Jeesus totesi eräässä tilanteessa, että kamelin on helpompi mennä neulansilmän läpi kuin rikkaan pelastua eli päästä yhteyteen Jumalan kanssa, siis päästä taivaaseen.

Häneltä kysyttiin silloin: ”Kuka sitten voi pelastua?” ja hän vastasi: ”Ihmiselle se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle. Jumalalle kaikki on mahdollista”.

Kysymyksessä rakkaudesta, luottamuksesta ja kärsivällisyydestä ei loppujen lopuksi olekaan kysymys ihmisen kyvystä toimia eri elämäntilanteissa. Pohjimmiltaan siinä ei punnita ihmissuhdetaitoja tai moraalista erinomaisuutta. Kysymys on jostakin paljon enemmästä, nimittäin suhteestamme Jumalaan.

Kun Jeesus kehottaa päivän evankeliumissa kuullun kultaisen säännön sanoin ”Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille”, hän ei jätä kuulijalle mitään muuta mahdollisuutta kuin turvautua Häneen, jolle kaikki on mahdollista.

Vaikka emme kovinkaan usein pysty rakastamaan (edes kaikkein läheisiämme), olemaan luottamuksen arvoisia tai kärsivällisiä (näin on myönnettävä, jos todella olemme itsellemme rehellisiä), niin meillä on kuitenkin joka hetki jotakin, johon voimme turvautua: Jumalan rakkaus ja hänen anteeksiantonsa.

Näiden elämän realiteettien kohtaaminen, ei itse asiassa ole mitään muuta kuin sen asian tunnustamista, että tarvitsemme häntä elämässämme.

Kaikki nämä ihmiselle mahdottomat Jeesuksen käskyt sisältyvät niihin sanoihin, joita riparilla opiskelimme kovasti ulkoa. Miten menikään tuo käskyjen käsky?

”Rakasta Herra Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistä niin kuin itseäsi”.

Toisen ihmisen rakastaminen – niin lähellä olevan kaikkein rakkaimman, kuin sen vihollisenkin – lähtee siis, ei enempää eikä vähempää, kuin itsensä rakastamisen kautta.

Kun ymmärrämme (tosin välillä vahvemmin ja välillä heikommin) olevamme Jumalalle äärimmäisen rakkaita, niin vasta silloin, meidän kauttamme, Hänen rakkautensa pääsee virtaamaan eteenpäin. Silloin mahdottomasta tulee mahdollinen.

Eero