Näin tuon saman unen jo kolmannen kerran. Se on ollut joka kerta yhtä ahdistava ja se on aina jäänyt vaivaamaan mieltäni pitkäksi aikaa.

Jumalat ovat ilmeisesti vihastuneet minuun ja mieheeni. Siksi me varmaan tänne autiomaahankin olemme joutuneet, kauas Rooman loistosta, rangaistukseksi mieheni tekemistä typeryyksistä.

En osaa selittää tuota unta muuten kuin, että se oli jonkinlaista hyvän ja pahan välistä taistelua, jossa pyhä mies taisteli ja lopulta voitti. Miksi se ahdisti, jos pyhä ja hyvä kerran voitti? Tätä mietin, sillä minua vaivasi se, että hän sanoi joka kerran niissä unissani: ”Minä olen elämä”. Kuinka vahvasti hän painottikaan sanaa ”Minä”, niin kuin muuta mahdollisuutta ei olisikaan.

Tänään pelästyin sydänjuuriani myöten, sillä uneni tulivat todeksi.

Tuo mies seisoi aamulla oma aviomieheni edessä tuomittavana. Monet sanoivat hänen olevan kansanvillitsijä, joka aiheutti paljon vahinkoa Rooman valtiolle. Oli kuulemma tämän kirotun kansan keskuudessa julistettu kuninkaaksi, mutta ei hänessä ollut kuninkaallisuuden häivääkään! Hyi, kuinka halveksin tuota miestä, vaikka orjattareni kertoi hänen tehneen paljon hyvää.

Silloin muistin hänen unessani sanomat sanat: ”Minä olen elämä”. Voiko todellinen elämä olla tuollaista uhrautumista, tuollaista vaikenemista, tuollaista käsittämätöntä voimattomuutta?

Jostakin sisäisestä pakosta sanoin kuitenkin miehelleni, että älä anna hänen kuolla, sillä hän on pyhä mies.

Ehkä joudun sanojani vielä katumaan, sillä mieheni ei niistä piitannut. Tiedän kyllä syynkin ja voin sen teille kertoa. Hän on heikko ihminen, joka aina kumartelee vallanpitäjien puoleen.

Siinä he olivat raivokkaasti huutavan kansanjoukon edessä, hän, joka kutsui itseään elämäksi ja hän, joka pystyi sen ottamaan pois.

Tuossa pyhässä miehessä säteili silloin sellainen tyyneys ja rauha, että hämmästyksekseni huomasin miettiväni, kumpi noista kahdesta miehestä todella oli voimakkaampi ja kummalla oli todellinen elämä hallussaan.

Aikuistyöryhmä