Tämän pyhäpäivän evankeliumiteksti, joka kertoo Jeesuksen kasteesta, on Johanneksen evankeliumin 1. luvusta:

 

Johannes 1: 29 – 34.

 

Tässä on kertomus kohtaamisesta nyt-hetkessä. Edellisenä päivänä – evankelistan kertomuksen mukaan – Johannes kertoi itsestään ja odotuksestaan: ”Minä olen ääni, joka huutaa autiomaassa: ’Tasoittakaa Herralle tie’”.

Herra tuli, mutta sitten ei mikään mennytkään niin kuin oli ennalta suunniteltu. Synnitön Jumalan Poika ja synnitön ihminen tuli pyytämään kastetta, joka pesisi pois synnin. Tämähän oli ennenkuulumatonta ja kaikin tavoin käsittämätöntä. Johannes joutui sen toteamaan ja vastaa Jeesukselle (Matteuksen evankeliumin mukaan): ”Sinäkö tulet minun luokseni? Minunhan pitäisi saada sinulta kaste!”

 

Näin teologia, oppi Jumalasta, meni taas kerran uusiksi. Niin kuin se oli jo mennyt moneen kertaan Jeesuksen syntymästä lähtien: Jumala syntyi vaatimattomaan eläinten suojaan, joutui pakenemaan maasta henkensä uhalla, eli pitkään pienessä peräkylässä, näytti teoillaan rakkaudellisen olemuksensa.. ja niin edelleen.

 

Jumalan tapa toimia menee niin kovin usein yli ihmisymmärryksen.

Johannes Kastajan järkeenkäyvä, rationaalinen ja jopa ennustettavissa oleva Jumala olikin jotakin muuta, kuin mitä hän oletti Jumalan olevan. Myös me loukkaannumme usein Häneen, joka toimii vastoin meidän käsitystä järkevyydestä tai viisaudesta, niin… jopa vastoin käsitystämme oikeudenmukaisuudesta.

Loukkaannumme Häneen, joka toimii vastoin tahtoamme.

Hämmästyttävästi vain Häneen loukkaannumme, vaikka kerta toisensa jälkeen rukoilemmekin: ”Tapahtukoon sinun tahtosi”. Rukoilemme, mutta rukoilemmeko tosissamme?

 

Kun järkeenkäyvä ihmisymmärrys loppuu, niin jäljelle ei kuitenkaan jää järjetön ymmärtämättömyys, vaan Jumalan suunnitelman ehkä vähitellen tapahtuva oivaltaminen, samalla kun usea jumalallinen asia jää meille ainakin osittain suureksi salaisuudeksi.

Tärkeät sanat Johanneksen evankeliumissa ovat: ”Pyhä Henki jäi hänen, eli Jeesuksen, päälle”. On tärkeää huomata, että Jeesus aloitti toimintansa, vasta sen jälkeen kun Pyhä Henki jäi hänen luokseen. Jeesus oli riippuvainen Pyhän Hengen läsnäolosta. Samalla tavalla mekin olemme Hänestä riippuvaisia, mikäli haluamme ymmärtää Jumalan tahtoa ja Hänen suunnitelmaansa niin omassa kuin toistenkin elämässä.

 

Jumalallinen tahto jätetään kuitenkin osin meille salaisuudeksi. Tällaisesta salaisuudesta puhumme myös silloin, kun ajattelemme kastetta.

Kyllähän esim. Paavali kirjoittaa myös, niin kuin hän ilmaisee: opista kasteista ja siten myös eräänlaisesta teologisesta välttämättömyydestä ymmärtää, mikä on Jumalan tahto kasteen suhteen. Samalla kuitenkin joudumme huomaamaan, että oppi – kasteoppi hyvänä esimerkkinä – aiheuttaa usein enemmän riitaa kuin sopua. Uskaltaisikohan sanoa, että oppi on hyvä renki, mutta huono isäntä.

 

Opinkappaleista ei siis ole isännäksi. Mikä tai kuka sitten on tuo Isäntä. Eikö juuri Pyhä Henki, joka haluaa jäädä meidänkin luoksemme – meidän päällemme – johdattamaan, opettamaan ja luomaan yhteyttä, niin Jumalan kuin toinen toistemme kanssa ja kertomaan meille myös kasteen salaisuudesta.

 

Niin… Kasteen salaisuus, mitä se on?

 

Virsikirjassamme on monta kastevirttä. Yhden sanat koskettivat minua erityisen paljon. Se on virsi 217.

 

1.
Täynnä kiitosta ja hämmästystä
tuuditamme vastasyntynyttä
edessäsi, elämämme luoja,
edessäsi, elämämme luoja.

2.
Täynnä pelkoa ja hämmennystä
tulevasta, tuntemattomasta
turvaudumme kasteen salaisuuteen,
turvaudumme kasteen salaisuuteen

 

Eikö näissä sanoissa tulekin esille koko ihmiselämän tunnekirjo. Toisaalta uusi elämä, uuden elämän ihme, kiitos ja hämmästys. Ilo on silloin usein käsin kosketeltava. Hyvät tunteet nousevat pintaan.

Toisaalta sitten niin kovin nopeasti, niin kovin herkästi täyttää lapsen vanhemmissa, isovanhemmissa ja muissa läheisissä myös toinen tunne – pelon ja hämmennyksen tunne.

Mihin sinä lapsi oikein olet tullut, millaiseen maailmaan sinut saatettiin? Ja myös ihan arkisen arjen keskellä: Miten tästä oikein selviydytään?

 

Joku saattaa ehkä kyllästyä, kun kuvaan Jumalan läsnäoloa Jumalan sylinä. Lapsellinen sanonta, joka ei sovi aikuisen ihmisen ajatusmaailmaan, naivia ja tunteellista puhetta. Näin moni ajattelee.

 

Itselleni kuitenkin pieni osa kasteen salaisuudesta avautui sylivertauksena. Laulamme kohta: ”Meidät kaikki otat lapsiksesi” ja eikö lapsen paikka olekin sylissä. Kysymys on siis lapsen oikeudesta olla äitinsä ja isänsä sylissä. Paikassa, johon voi tulla silloin, kun kaikki tuntuu hyvältä, mutta myös silloin, voisiko sanoa, ennen kaikkea silloin, kun pelko ja hämmennys kouraisevat sisältä ja on kaikin tavoin paha olla. Syyllisyyttäkin sisällään silloin usein kantaa.

Kasteessa tuo oikeus jokaiselle annetaan. Taivaallisen Isän syli on avoin ja tästä sylistä saavat iloita niin lapset kuin vanhemmatkin ihmiset. Viisaat ja oppineet puhuvat tässä yhteydessä sanoin ”kasteen armo”.

Niin ja on hyvä muistaa, niin kuin Luther tuossa muistutti. Siihen armon syliin on syytä kiivetä joka ikinen päivä, sillä sitä me joka päivä tarvitsemme.

 

Miten sitten käy kastamattoman ihmisen, kyselemme ehkä hätääntyneenäkin?

Jumala rakastaa jokaista luotuaan. Tämä on ohittamaton raamatullinen ja kristillinen totuus.

Tuomio on aina jätettävä Jumalalle, tämä on myös ohittamaton totuus.

Suvereeni Jumala toimii viisaudessaan ja rakkaudessaan yli ihmisymmärryksen.

Tässä kohdassa siis itse turvaudun kasteen salaisuuteen, joka samalla on salatun Jumalan salaisuus.

Meille on annettu kasteen lahja ja lahjan myötä tehtävä, Jeesuksen kastekäsky: Menkää, kastakaa ja opettakaa, on täysin voimassa tänäkin päivänä. Tämän ja kaiken muun saamme loppujen lopuksi jättää Jumalan käsiin.

 

 

3.
Tässä, Herra, olet meitä läsnä!
Sinä, joka avaruutta ohjaat,
tunnet meidät, otat meidät vastaan,
tunnet meidät, otat meidät vastaan.

 

4.
Meidät kaikki otat lapsiksesi.
Uusiksi luot meidät Kristuksessa,
avoimiksi, uuteen luottamukseen,
avoimiksi, uuteen luottamukseen.

 

Muistatko milloin on syntymäpäiväsi ja nimipäiväsi? Varmasti muistat. Muistatko milloin oli kastepäiväsi? Se on todellinen juhlapäiväsi, sillä se on sinun toinen syntymä- ja nimipäiväsi. Kaste on uuden syntymän juhla, Jumalan lapsen syntymäpäivä. Lisäksi kasteessa Jumala kutsui meitä nimeltä ja juuri tuo nimeltä kutsuminen on yhteyden ja läheisyyden merkki.

 

Tuo nimeltä kutsuminen on mahtava asia. Joka kerta, kun minua kutsutaan nimeltä, koen erityistä läheisyyttä. En olekaan vain tuo ihminen tuolla tai tässä, vaan Eero ihan aidosti ja oikeasti tämän niminen ihminen. Siksi rakastan niitä Jumalan armonvakuutuksen sanoja, jotka tänään jo kuulimme: ”Älä pelkää… Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun”.

Voisiko tässä olla yksi uudenvuodenlupauksemmekin: Puhutellaan toisiamme entistä useammin nimeltä.

 

Avaruuksien ohjaaja (niin kuin virressä lauloimme) on tässä, nimeltä kutsumassa meitä jokaista luokseen ja samalla myös keskinäiseen yhteyteen. Hän on luomassa meitä koko ajan uudeksi, tekemässä koko ajan työtä meissä, jos ja kun annamme Pyhän Hengen sitä meissä tehdä.

 

5.
Läpi elämän ja kuolemankin
lupauksen kaste meidät kantaa.
Armon valo jää, kun kaikki sammuu,
armon valo jää, kun kaikki sammuu.

6.
Paljon enemmän kuin ymmärrämme,
taivaan Isä, kasteessamme annoit.
Itse meidät ilollasi täytä,
itse meidät ilollasi täytä.

 

Kun sytytämme kasteen jälkeen kastekynttilän, niin sanomme Jeesuksen sanat: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.”

 

Hän, armon ja rakkauden Valo, Jeesus Kristus jää luoksemme silloin, kun muut valot sammuvat. Hän jää, sillä hän on luvannut: Minä olen teidän kanssanne – minä olen sinun kanssasi, sinä nimeltä kutsuttu – kaikki päivät maailman loppuun asti.

Eero